Peter Mickwitz muuttaa Porvoon Runoilijakotiin

Kirjailija Peter Mickwitz on valittu Porvoossa sijaitsevan Runoilijakodin uudeksi asukkaaksi.

Peter Mickwitz muuttaa asuntoon kirjailija Ulla-Lena Lundbergin jälkeen. Lundberg on ilmoittanut muuttavansa kevään aikana pois ansioituneille suomenruotsalaisille kirjailijoille tarkoitetusta talosta kahdeksan asumisvuoden jälkeen.

Päätöksen uudesta asukkaasta teki toimikunta, johon kuuluu edustajia SLS:stä ja Finlands svenska författareföreningistä (FSF). Peter Mickwitzille päätös asumisoikeudesta oli iso ja iloinen yllätys.

– Runoilijakodin historia on monipuolinen ja kiehtova. On suuri kunnia saada olla osa siellä asuneiden kirjailijoiden jatkumoa. Jarl HemmerRabbe EnckellLars HuldénChrister Kihlman ja viimeisimpänä Ulla-Lena Lundberg ovat kunnioitusta herättäviä ja inspiroivia edeltäjiä. Runoilijakodissa asuminen on seikkailu, jota sekä minä että puolisoni, kirjailija Miia Toivio, odotamme innolla.

Peter Mickwitz (s. 1964) on julkaissut vuoden 1991 debyyttinsä jälkeen 16 teosta: runoutta, lyhytproosaa ja esseitä. Hän on monipuolinen ääni suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa ja hänet on palkittu useilla kirjallisuuspalkinnoilla. Mickwitz on saanut muun muassa Ylen Tanssiva karhu-runopalkinnon kaksi kertaa: omasta runokokoelmastaan För vad kroppen är värd (2004) sekä Gunnar Björlingin teoksen Solgrönt käännöstyöstä yhdessä Pauliina Haasjoen kanssa (2015). Vuonna 2024 hänelle myönnettiin Runeberg-palkinto runoteoksesta Misslyckad i en uggla. Myös SLS palkitsi saman teoksen. Vuosina 2014–2018 Mickwitz työskenteli valtion kirjallisuustoimikunnan viisivuotisella taiteilijaprofessoriapurahalla.

Kirjailijantyönsä ohella Mickwitz on työskennellyt laajasti julkaisutoiminnan parissa aikakauslehtitoimittajana, kustantajana ja kääntäjänä. Hän on työskennellyt aktiivisesti suomenruotsalaisen kirjallisuuden hyväksi monissa hallituksissa, apurahatoimikunnissa ja palkintolautakunnissa. Lisäksi hän toimi Suomen PEN ry:n puheenjohtajana vuosina 2022–2025.

– Olen aktiivinen kirjailija, jolla on meneillään useita kirjaprojekteja. Odotan innolla kirjoittamista Runoilijakodissa. En kuitenkaan aio vetäytyä kokonaan kirjoittamisen vaatimaan yksinäisyyteen, vaan tarkoitukseni on, että rakennus on jatkossakin osa Porvoon kulttuuri- ja kirjallisuuselämää.

SLS:n puheenjohtaja Åsa von Schoultz korostaa Runoilijakodin keskeistä merkitystä suomenruotsalaisen kirjallisuuteen liittyvässä kertomuksessa.

– Jokainen Runoilijakodin kirjailija on tuonut kertomukseen oman äänensä. Erityisesti runoteoksistaan tunnetun Peter Mickwitzin kautta olemme saaneet Runoilijakotiin jälleen runoilijan.

Holger ja Mathilda Schildt lahjoittivat Runoilijakodin Finlands svenska författareföreningille (FSF) vuonna 1921. Rakennus on toiminut siitä lähtien ansioituneen suomenruotsalaisen kirjailijan kotina. Vuonna 2001 SLS otti vastuun Runoilijakodista. Kulttuurihistoriallisesti arvokas,1760-luvulta peräisin oleva rakennus sijaitsee Vanhassa Porvoossa. Peter Mickwitz on Runoilijakodin yhdeksäs asukas.


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Pääjuristi Jonas Lång
puh. 045 657 74 22
jonas.lang@sls.fi

Pressbilder: