Modernisti Elmer Diktoniuksen arkisto on täydentynyt yllättävän lahjoituksen myötä. Satojen tunteikkaiden ja koskettavien kirjeiden kautta avautuu kiehtova näkymä Elmerin elämään, kirjailijuuteen ja ihmissuhteisiin sekä hänen vierailuihinsa Pariisissa ja Lontoossa 1920-luvulla.
Svenska litteratursällskapet on vuoden 2025 aikana vastaanottanut ilahduttavan lahjoituksen: todellisen aarrearkun täynnä alkuperäisiä, henkilökohtaisia kirjeitä.
Elmer Diktoniuksen tyttärentytär Leena Kaunisto toi arkistoon suuren, tummanvihreän laatikon, joka sisälsi yli sata henkilökohtaista kirjettä, kortteja ja muita asiakirjoja, joita suuri yleisö ei aikaisemmin ole päässyt näkemään. Yksityisen sisällön takia kirjeitä oli tähän asti säilytetty vain perheen piirissä. Osaa uudesta aineistosta on viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajan säilytetty perheen kirjahyllyssä.
Elmer Diktonius (1896–1961) kuuluu Suomen tunnetuimpiin modernistisiin kirjailijoihin. Hän aloitti uransa musiikinopettajana ja säveltäjänä, mutta vähitellen musiikki väistyi kirjallisuuden tieltä. Hän debytoi vuonna 1921 teoksella Min dikt, jota seurasivat muun muassa runokokoelmat Hårda sånger (1922), Brödet och elden (1923), Taggiga lågor (1924) ja Stenkol (1927). Elmer kirjoitti myös proosaa, novelleja ja romaanin Janne Kubik. Ett träsnitt i ord (1932), jonka hän myös käänsi suomeksi (Janne Kuutio. Puupiirros sanoin, 1946) – Elmer oli sujuvasti kaksikielinen. Lisäksi hän kirjoitti pakinoita, artikkeleita sekä musiikki- ja kirjallisuuskritiikkejä muun muassa Arbetarbladet-lehteen.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirjeet tarjoavat näkymän Elmerin yksityiselämään kirjailijuuden ulkopuolella. Niiden kautta saa tietoa muun muassa hänen suhteistaan eri naisiin. Elmer oli mestarillinen kirjeenkirjoittaja: teksteissä vakavuus vuorottelee leikkisyyden ja optimismin kanssa, ja kirjeet ovat tunteikkaita ja koskettavia.
”Paljon rakkaita terveisiä mamman pojalta”
Laatikossa oli runsaat parikymmentä kirjettä ja korttia Elmeriltä hänen äidilleen Adelaide Diktoniukselle, o.s. Malmström (1862–1940). Kirjeistä käy ilmi, että äidillä ja pojalla oli lämmin suhde ja äidin tuki oli Elmerille tärkeä.
Eräässä kirjeessä vuodelta 1919 Elmer kirjoittaa ruotsiksi (vapaasti käännettynä): ”Tätä typerää ymmärtämättömyyttä taidetta kohtaan, joka on niin yleistä suvussamme, on toisinaan vaikea kestää. Äiti uskoo minuun ja se merkitsee minulle enemmän kuin mikään ymmärrys.”
1920-luvulla Elmer asui Lontoossa ja Pariisissa. Lontoossa kirjoitetuissa kirjeissä vuodelta 1921 hän kuvailee levotonta, yli seitsemän miljoonan asukkaan suurkaupunkia. Hän vuokrasi huoneen rauhalliselta Glazbury Roadilta kaupungin laidalta, josta hän kertoo pääsevänsä keskustaan kahdessakymmenessä minuutissa metrolla Barons Courtin asemalta.
Kirjeissään äidilleen Elmer kuvailee asumistaan ja ympäristöään. Hän kertoo työn etenemisestä, raportoi edistymisestään englannin kielessä ja siitä, mitä vaatekappaleita on hankkinut sekä niukasta taloudellisesta tilanteestaan. Hän kuvailee suurten puistojen virkistävää vehreyttä ja kaupungin vilkasta liikennettä.
”Kaduilla liikkuu tuhansia ajoneuvoja – automobiileja eri muodoissa, mutta äärimmäisen harvoin hevosia – pitkissä, loputtomissa karavaaneissa, ja vain silloin kun poliisi hetkeksi pysäyttää liikenteen, pääsee ylittämään kadun”, hän kirjottaa yhdessä kirjeessä vapaasti käännettynä.
Hänen intohimonsa sosiaalipoliittisia kysymyksiä kohtaan tulee selvästi esiin: hän näkee yhteiskunnan haavoittuvaisimmassa asemassa olevat, eriarvoisuuden ja luokkaerot sekä kuvaa todistamaansa nälkää ja köyhyyttä.
Vapaasti suomeksi käännettynä hän kirjoittaa: ”Jos äiti näkisi kaiken, jonka näen – ja sekin on silti hyvin vähän – nuo lasten kuihtuneet kasvot Lontoossa, toisaalla suuri, tarpeeton yltäkylläisyys ja käsittämätön nautinnonhimo, ja toisella puolella pula kaikesta välttämättömästä, jota eläminen edellyttää, niin äiti varmasti ajattelisi kuin minä: jos jumala on olemassa, hän tuhoaisi heti tämän maailman luodakseen uuden, paremman”.
Runsain määrin rakkauskirjeitä
Suurin osa hiljattain lahjoitetusta materiaalista on lähetetty toiselle tärkeälle naiselle Elmerin elämässä, hänen vaimolleen Anna-Leena Diktoniukselle o.s. Jäykkä (1897–1967). Kirjeitä on hämmästyttävä määrä, lähemmäs kaksisataa, ja silti tiedämme osan puuttuvan tai tuhoutuneen.
Elmer ja Leena tapasivat vuonna 1918 ja pitivät satunnaisesti yhteyttä seuraavien vuosien aikana. Vuonna 1927 he kohtasivat uudelleen, ja heidän tunteensa toisiaan kohtaan syvenivät.
”Sataa, ja se on hyvä, työpuhtia on, ja se on parempi, ja Leena on – ja se on kaikkein parasta. Jatka sinä vaan olemistasi niin minä jatkan kaikkea muuta, ja niin siitä syntyy pieni kappale elävää ijäisyyttä. Sinä olet hyvin tärkeä minulle, ja sydämeni toivo on, että joskus sinun täytyy sanoa samaa minusta. Silloin me lennämme! Tämä on hyvin kaunis hetki, palava ja – miksei – pyhä. Ehkä ymmärrät, ehkä arvaat: kuinka vaan, tässä seison, työtä teen, sinua rakastan”, Elmer kirjoittaa Leenalle yhdessä kirjeessä.
Suhteen alkuvuosina Elmer kirjoitti Leenalle lähes päivittäin, monesti jopa useita kertoja päivässä.
Lukuisten kirjeiden kautta välittyy kuva heidän suhteensa kehityksestä, tulevaisuudensuunnitelmistaan ja ajanvietostaan perheen ja ystävien kanssa. Kirjeet valottavat sekä työtä että taiteilijuutta, mutta myös arkisempia askareita, tapahtumia ja hetkiä.
Laatikosta löytui myös kirjeitä ja muuta aineistoa, jotka liittyvät Elmerin ensimmäiseen puolisoon, laulaja Meri Marttiseen (1899–1930). Lisäksi lahjoitukseen kuuluu kirjeitä, joita Elmer on kirjoittanut tai vastaanottanut sukulaisilta, ystäviltä ja kirjailijakollegoilta sekä onnitteluja, juhlatelegrammeja, surunvalitteluja ja lehtileikkeitä. Asiakirjojen joukossa oli myös L. Onervan Elmerille lähettämä ruotsinkielisen runokokoelman käsikirjoitus.
Vastaanotettu aineisto on erinomainen lisä Elmer Diktoniuksen arkistoon ja tulee muodostamaan merkittävän lähteen tulevalle tutkimukselle. Arkistoon kuuluui ennestään käsikirjoituksia, lehtileikkeitä ja noin kaksituhatta Elmerille osoitettua kirjettä, hänen kirjoittamiaan kirjeitä sekä muutamia valokuvia.
Arkistoaineistoa on digitoitu ja se on saatavilla SLS:n tutkijasalissa Helsingissä. Myös arkiston uusin lisäys tullaan digitoimaan. Kuten muidenkin suomenruotsalaisten kirjallisten modernistien arkistot, myös Elmer Diktoniuksen arkisto kuuluu Unescon kansalliseen Maailman muisti -rekisteriin.
