Jean Sibelius

Päiväkirja 1909–1944

Jean Sibeliuksen ruotsinkielinen päiväkirja vuosilta 1909–1944 julkaistiin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan vuonna 2005. Tekstikriittisen edition toimittanut Fabian Dahlström on myös kirjoittanut siihen liittyvän laajan kommentaariosuuden. Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlavuonna 2015 tämä kokonaisuus julkaistaan suomeksi Juha Saikkosen ja Arja Gothonin kääntämänä. Sibelius ja hänen musiikillinen elämäntyönsä näyttäytyvät tässä vahvasti henkilökohtaisessa päiväkirjassa monilla tavoin aivan uudessa valossa. Säveltäjä on nopein ja varmoin ottein kirjannut mietteitä ja vaikutelmia monista aiheista: päiväkirjan sivuilla käsitellään ajankohtaisia tapahtumia, musiikkielämän kollegoja, perheen arkea Ainolassa sekä naapureita Tuusulan taiteilijayhteisössä. Sibelius merkitsee myös tarkasti muistiin menestyksensä ja vastoinkäymisensä, niin taiteelliset kuin taloudellisetkin. Runsaimmillaan päiväkirjan merkinnät ovat 1910-luvulla, jolloin niissä heijastuu Sibeliuksen koko tunneasteikko. Taustalla kajastavat ajan kansainväliset virtaukset sekä Suomen vielä nuori taiteellinen ja kirjallinen kulttuuri. Teos palkittiin Suomen kirjataiteen kaunis kirja -kunniakirjalla 2015.

Författare
Jean Sibelius
Utgivningsår
2015
ISBN
978-951-583-288-7
Antal sidor
688
Bandtyp
Inbunden
Serie
Skrifter utgivna av Svenska litteratursällskapet i Finland

I samma serie

Bok

2009

Nyhet
Bok
augusti

2024

Bok
mars

2024

Kommande
Bok
december

2024

Bok
februari

2024