16.9.2021 - 08:00

Stora finlandssvenska festboken -kirjalle tiedonjulkistamisen valtionpalkinto

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Anne Bergmanille ja Carola Ekremille valtionpalkinnon merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä. Stora finlandssvenska festboken perustuu Svenska litteratursällskapet i Finlandin arkistossa olevaan laajaan perinneaineistoon.

– Tuntuu häkellyttävältä ja valtavan mukavalta saada kuulua tähän valittuun joukkoon. Palkinnon myöntäminen perinnetieteelliselle teokselle on erityisen ilahduttavaa, sanoo Anne Bergman.

– Kaikki perinnearkistossa tehtävä työ aineiston keruusta sen analysointiin ja julkaisemiseen tähtää siihen, että suurella yleisöllä olisi iloa ja hyötyä lopputuloksesta. Tuntuu hienolta huomata onnistuneensa työssään! sanoo Carola Ekrem.

Palkintoperusteluissa sanotaan, että folkloristit Anne Bergman ja Carola Ekrem ovat koonneet moninaisista arkistolähteistä laajan, monipuolisen ja kiehtovan esittelyn juhlista: ”Tarkkanäköiset kirjoittajat tarjoilevat lukijalle upean kattauksen juhlaperinteistämme, jotka kertovat, keitä me olemme ja mitä arvostamme.”

Perusteluissa korostetaan myös kirjan yleispätevää teemaa: ”Festboken ei anna valmiita vastauksia tai julista tiettyjä käytäntöjä oikeiksi. Se synnyttää lukijalle riemastuttavia ahaa-elämyksiä ja pakottaa arvioimaan omia tapoja ja valintoja. Kirjan nimessäkin mainittu ’suomenruotsalaisuus’ on laajan teeman onnistunut rajaus, joka ei kuitenkaan sääntele lukija- ja käyttäjäkuntaa mitenkään: teos on kiinnostava kenelle tahansa.”

Anne Bergman ja Carola Ekrem ovat aiemmin työskennelleet arkistonhoitajina SLS:n arkistossa. Stora finlandssvenska festboken -kirjan on julkaissut Suomessa SLS ja Ruotsissa Appell Förlag, ja se on myös saatavilla ilmaisena e-kirjana osoitteessa sls.fi. Viime vuonna kirjalle myönnettiin ruotsalaisen Måltidsakademienin palkinto.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt tiedonjulkistamisen valtionpalkintoja vuodesta 1968 alkaen. Ministeriön mukaan palkinnot myönnetään tieteellisen, taiteellisen ja teknologisen tiedonvälityksen alalla tehdystä merkittävästä tiedonjulkistamistyöstä, joka on lisännyt kansalaisten tietämystä ja antanut virikkeitä yhteiskunnalliselle keskustelulle.

Palkintojenjakotilaisuus lähetetään suorana lähetyksenä Tiedetv-kanavalla 16. syyskuuta kello 10.00 alkaen.

 

Lisätietoja:

Jennica Thylin-Klaus
Julkaisujohtaja
+358 50 343 4750
wraavpn.gulyva-xynhf@fyf.svif.sls@sualk-nilyht.acinnej

 

Lehdistökuvat:

1. Anne Bergman (vas.) ja Carola Ekrem. Kuva: Janne Rentola/SLS
2. Kirjan kansi: Antti Pokela